Vähän aikaa sitten väitin kivenkovana, ettei minulla ole ikinä ollut-, eikä tule ikinä olemaan talvimasennusta. Silti, ensimmäisten aurinkoisten päivien jälkeen olo on ollut pirteämpi, ja kaikki on tuntunut sujuvan, kuin vettä vaan. Varmastikin se johtuu auringosta, joka on uskaltautunut ulos piilostaan. Toinen syy on luultavimmin tieto kesäloman lähenemisestä, kukapa nyt aina jaksaisi raataa koulussa? Kevät myös innoitti aloittamaan uuden blogin, tuttua puuhaahan tämä bloggailu on, ennen tosin olin vuodatuksen turvissa. En ole ajatellut tälle uudelle blogille mitään tiettyö genreä, välillä vaatejuttuja, välillä kirja- ja elokuva-esittelyjä, ja välillä vain tavallista kirjoitteluja.
Suurta lukijakuntaa en ole koskaan onnistunut hankkimaan, jonka takia pyydän niitä jotka tätä joskus käy lukemassa, jättämään kommentin, koska, varmaan aika monta kirjoittajaa siteeraten, ne piristävät hurjasti päivää. Ehkä voisin kertoa jotain pientä itsestäni yms. Jospa aloitan pienestä nippelitiedosta:
Musiikki: Palvon vannoutuneesti Olavi Uusivirtaa
Elokuvat: Brokeback Mountain kuuluu listan kärkeen
Kirjat: Voih, niitä on paljon, Potterit tietenkin, Seljan tytöt, Ronja Ryövärintytär...
www: Finfanfun:issa seikkailen päivittäin ^^
Ruoka: Kanatortillat
Herkku: Suklaa
Juoma: Appelsiinimehu
Hedelmä: Banaaaaani
TV-sarja: Koska niitä on niin paljon, valitsen kaksi edustussarjaa: Salkkarit ja Muumit
Harrastukset: Näyttelen ja musisoin
Kuinka moni teistä on huomannut kärsivänsä talvimasennuksesta?
Seuraavaan kirjoitukseen asti, see ya!^^
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)